Osallistuimme ensimmäistä kertaa koskaan ulkoilmatapahtumaan nimeltä Avoimet puutarhat! Avoimet puutarhat on vuosittain järjestettävä valtakunnallinen teemapäivä, jolloin on mahdollista vierailla etukäteen määritellyissä paikoissa. Ne voivat olla yksityispuutarhoja tai julkisia kohteita kuten kauppapuutarhoja.
Tutustu Avoimet puutarhat -sivustoon ja etsi Sinua kiinnostava vierailukohde:
http://www.avoimetpuutarhat.fi
Kuvan koristeellinen kasvi vanhan pihapihlajan juurella on nimeltään varjolilja. Se on siihen itsekseen ilmestynyt ja olen hyvin iloinen sen olemassaolosta. Olen myös opastanut isäntää, että varoo sitä ruohonleikkauspuuhissa, että saamme jatkossakin nauttia sen kauneudesta. Varjolilja on vanhojen pihojen monivuotisia kasveja.

Olin pitkään pohtinut, miten järjestää kotitalomme 100-vuotiskahvitus. Asummehan isoisäni August Kärkkäisen rakentamassa kalkkirapatussa hirsitalossa, joka on vuodelta 1925. Myös ulkorakennus eli liiteri kuuluu kuvaan. Erityiseksi tilanteen tekee myös se, että paikka kulkee suvussa polvelta polvelle.
Tässäpä ratkaisu kahvikysymykseen! Saatoimme viettää satavuotisjuhlakahvit Avoimet puutarhat -tapahtuman yhteydessä. Siispä kiitos kaikille kävijöille ja tapahtumassa auttaneille! Pihatapahtuma vietettiin sunnuntaina 6. heinäkuuta 2025 kello 12-17 oikein hienossa kesäsäässä, siniristilipun liehuessa Eino Leinon sekä Runon ja suven päivän kunniaksi. Toistasataa kiinnostunutta vierailijaa saapui nauttimaan leppoisasta tunnelmasta! Juhlateltta tarjosi suojaa auringolta. Kahvitarjoilu järjestettiin telttaan, vierakirjan virkaa toimitti vihko, nurkasta löytyi kierrätyslaatikko, lapsille oli pillimehua ja iso kirahvikaveri. Lisäksi lapsivierailla oli pääsy vuonna 2012 valmistuneeseen leikkimökkiin touhuamaan.
Niin, puiden ja kasvillisuuden lisäksi LIPPUTANKO itse asiassa on mielestäni pihamme tärkeimpiä elementtejä. Vapauden puolesta lisää toisaalla näillä kotisivuillani, eli huomaathan päävalikon, josta siirtyä lukemaan muutkin kirjoitukseni. Sieltä löytyy myös isoisän riipaiseva päiväkirja…


Muistaessani mainitsen: kasvimaan nurkalla rehottavasti lipstikasta saa tuoretta maustetta esimerkiksi keittoihin.
Muutaman kasvi tai kukin olin merkinnyt nimikyltein. Talon emännän tunnisti karjalaisesta kansanpuvusta eli feresistä ja Martta-korvakoruista. Pyrin toivottamaan kaikki henkilökohtaisesti tervetulleiksi. Keittiömestarina hääri Hilma, apunaan talon tytär Roosa. Hän on pitkä, ja hänet olet saattanut nähdä hänen työpaikallaan Botanialla Joensuussa. Isäntä oli meillä myös paikalla. Hän ei ehkä erota päivänliljaa päivänkakkarasta, mutta keskustelee mielellään kaikkien kanssa. Ja pitää kyllä kukistakin, vaikka mielenkiinto yleensä konepuolelle suuntautuukin.
Emme valitettavasti voineet suositella taimien ottamista meiltä, niin mukavaa kuin se olisikin, koska alueella on viime vuosina tavattu ei-toivottua lajia, lehtokotiloa, joka leviää herkästi kasvinsiirtojen mukana.
Lisäsin tähän vielä Puutarhaliitolta saadut ohjeet sujuvaan vierailupäivään. Kiitos, oikein hyvät ohjeet.
PS. Voitteko kuvitella: tapahtumaviikonlopun aikana Avoimet puutarhat -sivusto kaatui sinne tehdyn cyberhyökkäyksen tähden. Pitäsikö nyt sanoa: Haistakaa… kukkanen!?!



#avoimetpuutarhat
#öppnaträdgårdar
#ilmastoviisasjamonipuolinenpuutarha
#joensuu
#kappaleisänmaata
#ulkoilmatapahtuma
#vierailuetiketti
#pidetäänhyvästäkiinni