Vihdoin! Nyt pääset lukemaan August Kärkkäisen (1886-1939) ennenjulkaisemattoman päiväkirjan keväältä 1918, puhtaaksikirjoittamanani. Olinkin pitkään pohtinut, miten tämä julkaistaan, koska olen aina uskonut, että se oli julkiseksi tarkoitettu.
Aukusti Kärkkäinen oli isänisäni, joka työskenteli Joensuun lennätinkonttorilla sähköttäjänä. Emme koskaan ehtineet tavata; isäkin menetti hänet varhain. Kun luin päiväkirjan, se oli kuin olisin voinut kuulla hänen äänensä. Asun hänen rakentamassaan talossa. Näin voin edelleen ”tuntea” hänet.
Aukustiin liittyy myös Helsingin Sanomissa julkaistu runo, jonka on laatinut hänen ystävänsä ja kollegansa, Antero Kajanto Tulenkantajat-ryhmästä. Runo on In memoriam (Aukusti Kärkkäinen), ja osaan sen ulkoa:
Elon pelto on lakeus laaja, saran loppua ei silmä nää. Mik’ on tehty, se tehtynä pysyy. Mik’ on tähkinyt, tähkäksi jää.
Työpäiväsi, veljeni, päättyi, tilikirjas on päätetyt; unes hiljainen olkoon ja hyvä, sinä nukkuos rauhassa nyt.
Mut toimes ja työs ei saata ajan mukana vuotaa pois. Vuoskymmenet Vuoksina vierii. Jalot uhritko hukkua vois!
Helsingissä, 27.1.1939, Antero Kajanto.
Jos haluat lukea Aukusti Kärkkäisen päiväkirjamerkinnät, paina: ”Lataa”.
Sisältö voi järkyttää, kyseessä on sisällissotakevät. Pyydän myös, että lukisit loppuun, koska siellä on.. jotain…
”Voi sodan kirous! Ihmiset tylsyvät pedoiksi.” Aukusti K.
Helena Miikkulainen 